Sivut

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Öklökevät

Katselin tässä pihaa vähän sillä silmällä, että joko pääsisi tekemään kevätsiivousta. Lumi on enimmäkseen sulanut aurinkoiselta etupihalta mutta nurmikko ja kukkapenkit ovat vielä vetisiä ja mutaisia. Tosin urheasti siellä yritetään aloitella kasvukautta. Yksi pioni saattaa olla kuollut. Se on talven aikana noussut pinnalle ja tuntuu nyt ehkä hieman pehmeähköltä.

Viime kesänä tehty etupihan kukkapenkki on kauhea. Tungin siihen syksyllä kaikkea mahdollista talvehtimaan, joten nyt minulla ei ole aavistustakaan mitä sieltä pitäisi oikein alkaa kasvamaan. Lisäksi siinä näyttää olevan aika paljon rikkaruohoja. Mutta vielä masentavampi tapaus on ojanvierus jossa on paahteisen paikan kasveja. Jo viime kesänä makasin useamman tunnin siellä ojassa ja nypin rikkaruohoja. Ei mitään vaikutusta. Nyt pohdin että pitäisikö koko alue kaivaa jossain vaiheessa ylös ja istuttaa kasvit uudestaan.

Pihan siivous ei ole niin kivaa, mutta innolla jo odottelen että pääsen puutarhamyymälöihin shoppailemaan. Ostoslistalla on ainakin omenapuita. Tarkoitus olisi ostaa niitä hillittykasvuisia versioita. Ja odotettavissa on että mukaan tarttuu kaikkea muutakin "ihanaa".

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Kesäkassi




















Lisää Novita Kesä 2009 -lehden satoa. Virkkasin päivänkakkarakassin. Tarkoitukseni on ommella vaaleanvihreästä verhokankaasta toinen kassi jonka voi laittaa päivänkakkarakassin sisälle kun haluaa kanniskella pieniä esineitä jotka muuten tippuisivat kukkien välistä.

En muista että olisin saanut yhtään virkkaustyötä valmiiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana, tai jotain. Ainakin yksi pöytäliina on ollut kesken viimeiset viisitoista vuotta. Sen ohjeenkin olen hukannut enkä osaa lukea valmista virkkausta niin hyvin että pystyisin päättelemään miten yksittäinen liinan osanen on tehty. Talvella aloittelin Novita Huopanen -langasta verhoa kodinhoitohuoneen ulko-oven ikkunaan, mutta sekin on vielä kesken. Joten olen nyt hyvin tyytyväinen että sain pakotettua itseni tekemään jotain loppuun asti. Muutama ilta siinä menikin.