Sivut

sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Kylmää!















Vaikka onkin kylmää, niin olen tehnyt puutarhatöitä ja kylvänyt siemeniä niin että lihaksia särkee. Pionipenkki pitäisi saada valmiiksi ennenkuin Viherpeukalot lähettävät tilaamani pionien juurakot ('Sarah Bernhardt' 2 kpl, 'Karl Rosenfield' 2 kpl, 'Shirley Temple' 2 kpl, 'Nippon Beaty' 3 kpl). Tilasin lisäksi paria eri päivänliljaa ja kuningasliljoja. Niillekin pitäisi ehtiä perustaa penkki.

Terassille olen kylvänyt laatikoihin siemeniä, mm. päivänkakkaroita, punapäivänkakkaroita, punahattuja, kurjenkelloja ja huopakaunokkeja.
Sisälle olen kylvänyt mm. basilikaa, sitruunamelissaa ja karpaattienkelloja. Olohuoneen ikkunanedusta alkaakin olla jo kohtuullisen täynnä kylvöpurkkeja. (Kuvassa leskenlehtiä nurmikolla. En raaskinut nyhtää niitä pois.)

torstai 19. huhtikuuta 2007

Pienoiskasvihuone ja suunnitelmia


Kävin ostamassa tänään Biltemasta pienoiskasvihuoneen. Tarkoitus on ulkoiluttaa siinä pieniä taimia kunhan ilmat vähän lämpenevät. Kokoaminen oli kätevää: työkaluja ei tarvittu. Hökötys ei vaikuta kovin tukevalta, mutta jos sen tukee seinää vasten tuulelta suojaiseen paikkaan, niin eiköhän se pysy pystyssä.

Viikonloppuna aion tehdä puisia parvekelaatikkoja liimapuulevystä (oli alennuksessa Ojan Raudassa). Laatikkojen sisäpuoli olisi tarkoitus kyllästää MäntyEko puunsuojalla ja sen jälkeen laittaa sisäpuolelle muovia ja kylkeen puutarhaletkun palanen, joka johtaa ylimääräiset vedet ulos. Ulkopuolen käsittelyä en ole vielä päättänyt. Vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä itse tehdyt maitomaali tai pellavaöljymaali.

lauantai 14. huhtikuuta 2007

Kun tietokoneet ei toimi

Heräsin tänään aikaisemmin kuin kroonisesta unenpuutteesta kärsivälle on terveellistä. Pian jälkeen yhdeksän saavuin Äimäraution K-Rautaan, jossa on juuri saatettu päätökseen kuukausia kestänyt laajennusurakka. En ollut paikalla yksin. Kierreltyäni vähän aikaa hyllyjen välissä, kaupassa tiedotettiin, että pääsulake on palanut, kassat ei toimi ja vian korjaaminen kestää puoli tuntia. Olin vasta kierrokseni alussa, joten en ajatellut asiaa sen enempää.
Korjauksen edistymisestä tiedotettin kymmenen minuutin välein. Kun luvattuun hetkeen oli jäljellä viisi minuuttia, siirryin kassajonoon. Edelläni ei ollut kuin muutama asiakas. Ja pian tulikin kuulutus, että vika on löydetty ja korjaaminen vaatii valojen sammuttamista hetkeksi. No, valot sammuivat ja syttyivät. Valmistauduin kaivamaan lompakkoani käsilaukusta. Karu totuus paljastui kuitenkin lähes välittömästi. Kassajärjestelmät eivät toimineet. Eivät sitten millään. Kun minuutit kuluivat, kassaneidit alkoivat ottamaan vastaan tiliasiakkaiden ja tasarahalla maksavien ostoksia. Koska tietokoneet eivät toimineet, välillä kassaneidit joutuivat juoksemaan ympäri kauppaa etsimässä tuotteiden hintoja. Itselläni oli tietysti käteistä mukana vain tasan 2 senttiä, jäänteitä joltain ulkomaanmatkalta.
Varttitunnin odottelun jälkeen aloin jo miettiä ostosteni palauttamista hyllyyn ja lähtemistä. Mutta toisaalta minulla oli oikeasti tarvetta ostaa sitä kovapuuöljyä tai puutarhakalusteiden öljyäminen jäisi taas hamaan tulevaisuuteen. Niinpä jäin odottamaan. Ja odotus palkittiin: vain hieman yli puolen tunnin jonossa seisomisen jälkeen kassat saatiin toimimaan. Olen joskus jouluruuhkassa jonottanut varmaan kauemminkin. Odotuksen aikana kymmeniä ihmisiä poistui kaupasta ostamatta mitään. Eivät ilmeisesti jaksaneet odottaa.
Tässä kuitenkin havaitsemme jälleen nykyajan haavoittuvuuden. Tuotteisiin ei ole merkitty hintoja joten kassalla ei voida laskea yhteissummaa. Pankkikorttiakaan ei voi enää höylätä perinteiseen tapaan. Kun tietokoneet ei toimi, mitään ei tapahdu.

Puutarhakalusteet tulivat sitten öljyttyä. Tänä viikonloppuna minulla ei valitettavasti ole tarjota uusia kuvia, koska mieheni lähti Ruotsiin pilkille ja vei digikameran mukanaan. Taimikasvatus-osastolta kuuluu sen verran, että hätähousuisimmat ryhmäsamettikukkien siemenet aukaisivat sirkkalehtensä jo eilen. Eli itämisaika oli vain noin kolme vuorokautta!

torstai 12. huhtikuuta 2007

Odottavan aika on pitkä


Jee, kukkapenkistä pukkaa jotain kasvustoa. Nyt odotan jännityksellä, ovatko ne syksyllä istuttamiani nuokkutähdikkejä tai balkaninvuokkoja vaiko rikkakasveja. Penkissä pitäisi olla myös sini- ja ukkolaukkaa.










Tässä on lista kylvämistäni siemenistä tänä keväänä:
Amppelitomaatti 'Totem' 20.3.
Amppelipetunia 20.3.
Chili 25.3.
Mansikka 'Temptation' 28.3.
Ryytisalvia 10.4.
Ryhmäsamettikukka 10.4.
Lyhtykoiso 10.4.
Idänunikko 10.4.
Amppelilobelia 10.4.
Laventeli 12.4.


Tomaatit, petuniat, chilit ja mansikat olivat pääsiäisen ajan "hoidossa" työkaverin luona. Aika hyvin ne näyttävät selvinneen kuljetuksista. Tomaatit kasvattavat jo oikeita lehtiä, tosin hyvin hitaasti. Chilitkin näyttävät siltä, että alkavat kohta kasvattaa lehtiä. Koulin ne äsken omiin purkkeihinsa. Petunioita on itänyt kuudesta siemenestä kaksi. Ensimmäisenkin sirkkalehden ilmestymiseen meni yli kaksi viikkoa. Ovat vielä todella hentoja. Mansikat ovat itäneet pikkuhiljaa viimeisen viikon aikana.


Tässä Aleniuksen puutarhalta ostamani krookukset ja helmililjat sekä Zeppelinin Kukkamarkkinoilta ostamani narsissit ulkona ruukussa.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2007

Alku

Tänä keväänä minuun on iskenyt puutarhainnostus ja siksi olen etsinyt netistä kaikkea mahdollista taimikasvatukseen liittyvää. Sitä kautta löysin useita ihania blogeja. On mukavaa päästä kurkistelemaan ihmisten pihoille ympäri Suomen muutamalla hiiren klikkauksella. Niinpä päätin itsekin kantaa korteni kekoon ja aloittaa oman blogin.


Aion kirjoitella milloin mistäkin. Nyt keväällä aiheena on taimikasvatus, kesällä varmaankin puutarhanhoito, syksyllä eräretkeily, talvella hiihto/telemark ja silloin tällöin esittelen käsitöitäni.

Mutta aivan aluksi pari harvinaista kuvaa: minä pilkillä. Olimme miehen kanssa pääsiäisenä Tenon Tunturitupien mökillä. Sunnuntaina saimme moottorikelkkakyydin Várddoaijávri-nimiselle järvelle. Pilkimme vähän aikaa ja saimme muutaman pienen raudun. Kuten kuvasta näkyy, vaatetta oli tarpeeksi. Varpaat meinasivat kuitenkin jäätyä, koska hiihtokenkiini ei mahdu villasukkia. Tosin en tiedä, olisiko villasukistakaan ollut apua.
Tuuli alkoi pian yltyä, joten päätimme lähteä hiihtelemään takaisin mökille saatuamme paistinkalat. Hiihtomatka takaisin olikin mukava, koska se oli lähes kokonaan alamäkeä ja melko suojassa tuulelta. Toisaalta tuuli ei puhaltanut samaan malliin kuin esimerkiksi perjantaina, jolloin jokilaaksoa ylempänä pieni ihminen joutui tosissaan taistelemaan pysyäkseen pystyasennossa.